Ryhmäpaikkahaku 2019

Varsinainen ryhmäpaikkahaku vuodelle 2019 tapahtuu ON PÄÄTTYNYT, mutta jäljelle jääneitä paikkoja voi hakea koko vuoden. Ryhmäpaikkaa tulee hakea osoitteesta agiryhmat @ ylokk. net

Ryhmäpaikan hinta on 440€ / vuosi, toinen, kolmas jne. koira puoleen hintaan. Ryhmäpaikkaa ei tarvitse maksaa kerralla, vaan sen voi maksaa esimerkiksi neljässä erässä.

Vapaaharjoittelu maksaa 220 € / vuosi ja vapaaharjoittelu ryhmäpaikkalaiselle 100€ / vuosi.

Jos pidät vuoden aikana ”taukoa”, tulee tästä ilmoittaa vähintään 4 viikkoa ennen taukoa, muutoin sitoudut maksaaan treenit myös taukosi ajalta.

Keskiviikon ryhmiin hakevat

Keskiviikon ryhmäläiset ovat “valmennusryhmässä”. Valmennusryhmä on tarkoitettu ensisijaisesti 3lk koirakoille, mutta jos paikkoja jää, voidaan ottaa mukaan myös 1 ja 2lk luokan koirakoita. Valmennusryhmä tarkoittaa siis sitä, että heillä on viikoittain koko kentän treenit, ja he ovat etusijalla joihinkin vierailijakoulutuksiin yms. Tämä edellyttää kuitenkin ryhmäläisiltä, että he sitoutuvat pitämään treenejä 6×1.5h vuodessa.

Eli esimerkiksi 6 kerran alkeisjatko-kurssin, kokokentän treenjä muille seuralaisille yms. Olethan oma-aloitteinen sopiaksesi, millä kuittaat velvoitteesi! Vuonna 2019 tullaan panostamaan keskiviikon ryhmäläisten velvoitteeseen!

Tärkeää

Ryhmäpaikat tulee maksaa ennakkoon, ei jälkikäteen. Ryhmäpaikan jättämisestä on ilmoitettava viimeistään 1kk ennen ryhmäpaikan jättämistä, muutoin sitoutuu maksamaan vielä kuukauden treenit.

P.S. Jokaisella agiryhmäläisellä on oltava vähintään harrastajalisenssi YLÖKKiin sekä seuran jäsenyys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *